Hankkeisiin 6,9 miljoonaa
Työsuojelurahaston toiminta | 24.4.2015

Hankkeisiin 6,9 miljoonaa

Työsuojelurahasto rahoitti hankkeita 6,9 miljoonalla eurolla vuonna 2013. Hakemuksia hyväksyttiin 200 kappaletta, ja vuoden lopussa hankkeita oli kaikkiaan käynnissä 292.

Työsuojelurahasto rahoitti hankkeita 6, 9 miljoonalla eurolla vuonna 2013. Hakemuksia hyväksyttiin 200 kappaletta, ja vuoden lopussa hankkeita oli kaikkiaan käynnissä 292.

Vuonna 2013 Työsuojelurahasto myönsi määrärahoja yhteensä 6, 9 miljoonaa euroa eli 0,2 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2012. Hyväksyttyjä hakemuksia oli 200 kappaletta, mikä on 38 hakemusta enemmän kuin edellisenä vuonna.

Työturvallisuuskeskuksen toiminnalle myönnetty tuki oli 3,1 miljoonaa euroa, josta keskus käytti 2,8 miljoonaa euroa. Rahasto myönsi työelämän tutkimus-, kehitys- ja tiedotustoimintaan yhteensä 9,7 miljoonaa euroa eli 0,1 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2012.

Hakemusten määrä nousi

Rahasto vastaanotti ja käsitteli 397 hakemusta, mikä on 28 hakemusta enemmän kuin vuonna 2012. Haettu summa 24,9 miljoonaa euroa oli noin 1,4 miljoonaa euroa eli 10,5 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna.

Työsuojelurahaston tuella oli vuoden lopussa käynnissä 292 hanketta, joille rahastolla oli hankevelkaa 10,6 miljoonaa euroa. Rahasto valvoo näiden hankkeiden suunnitelman mukaisen sisällön, aikataulun ja talouden toteutumista.

Vuoden aikana valmistui 202 hanketta, jotka jakautuivat rahoitusmuodoittain seuraavasti: 60 tutkimus- ja kehityshanketta, 19 koulutus- ja tiedotushanketta, 29 kehittämisavustusta sekä 94 stipendiä.

Laki määrää

Työsuojelurahasto rahoittaa tutkimus-, kehitys- ja tiedotustoimintaa, joka edistää työturvallisuutta, työterveyttä sekä tuottavuutta suomalaisilla työpaikoilla. Rahoitusmuodot ovat tutkimus- ja kehityshankkeet, tiedotus- ja koulutushankkeet, kehittämisavustukset sekä henkilökohtaiset stipendit. Lisäksi rahasto rahoittaa Työturvallisuuskeskuksen toimintaa.

Rahaston tehtävät perustuvat työsuojelurahastolakiin sekä sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamiin sääntöihin. Rahasto edistää tapaturmavakuutusvelvollisten työnantajien ja näiden palveluksessa olevien työntekijöiden etua. Työsuojelurahastoa hallinnoivat työmarkkinajärjestöt, ja toimintaa valvoo sosiaali- ja terveys-ministeriö.

Työsuojelurahasto saa varansa työnantajien maksamista lakisääteisistä tapaturmavakuutusmaksuista, joista Tapaturmavakuutuslaitosten Liitto tulouttaa rahastolle vuosittain 1,75 prosenttia. Vuoden 2013 kertymä oli 11,45 miljoonaa euroa. Tämä on 0,3 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Vastauksia kpl