Johtaminen

• 21.04.2015

Alana hieno, työnä kauhea

Sairaanhoitajan kunniakas työ houkuttaa nuoria, jotka haluavat auttaa ihmisiä. Miksi liian moni sairaanhoitaja kuitenkin kokee jo muutaman työvuoden jälkeen työn liian raskaaksi ja ajattelee jättää sen?

Kun Mervi Flinkman työskenteli nuorena sairaanhoitajana päivystyspoliklinikalla, hän koki työn kiireiseksi sekä fyysisesti ja henkisesti kuormittavaksi.

”Ajattelin, miten sellaista työtä voisi muka jaksaa eläkeikään asti. Mietin, että minussa on jotain vikaa, kun koen niin.”

Flinkman lähti melko pian yliopistoon lukemaan terveystieteiden maisteriksi. Opintojen loppuvaiheessa hän opiskeli Yhdysvalloissa ja tutustui sairaanhoitajien työhyvinvointitutkimuksiin. Silloin hänen päässään syttyi lamppu: vika ei ollutkaan yksittäisissä hoitajissa, kun he uupuvat, vaan työolosuhteissa ja työn organisoinnissa oli tutkimusten mukaan puutteita. Lisäksi työyhteisöt eivät ottaneet nuoria hoitajia hyvin vastaan.

Nyt Flinkman työskentelee sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyssä työvoimapoliittisena asian-tuntijana. Hän väitteli huhtikuussa nuorten suomalaisten sairaanhoitajien aikomuksesta lähteä ammatistaan.

Nuoria ei ole varaa menettää

”Halusin tietää, miksi jo muutaman työvuoden jälkeen, alle 30-vuotiaana, osa miettii alalta lähtemistä. Suomessa ei ole varaa menettää sairaanhoitajia suuressa määrin. Jos heistä kyetään pitämään kiinni, voidaan vastata paremmin tulevaisuuden pahenevaan sairaanhoitajapulaan”, Flinkman toteaa.

Väitöskirjan kyselytutkimuksen mukaan joka neljäs alle 30-vuotias sairaanhoitaja oli ajatellut vähintään muutaman kerran kuukaudessa kyselyä edeltäneen vuoden aikana jättää ammattinsa. Suomessa on noin 78 000 sairaanhoitajaa, joista tosiasiallisesti yli 5 000, liki seitsemän prosenttia, on lähtenyt alalta muihin töihin.

Tuolla on kahvihuone

Flinkmanin mukaan alan jättämistä pohtivat voi jakaa karkeasti neljään ryhmään.

”Yhdessä ryhmässä ovat ne, joka tuovat esiin pitkäkestoisen systemaattisen perehdytyksen ja sosiaalisen tuen puutteen. Juuri valmistuneen osaaminen ei voi olla kovin hyvä, mutta silti joutuu työskentelemään yksin ja itsenäisesti.”

Flinkmanin mukaan perehdytykseksi ei riitä, että näytetään, missä kahvihuone on. Uusi ja kokematon työntekijä pitäisi ottaa hyvin vastaan, katsoa mitä hän osaa, missä tarvitsee tukea ja perehdyttää kunnolla. Pitäisi olla yksi tai kaksi mentoria, joilta saisi neuvoja ja apua.

”Eräskin nuori kertoi valvoneensa yöt, kun mietti, oliko antanut väärän lääkkeen tai unohtanut potilaan vessaan. Hän puhui osastonhoitajalle, että ei saa nukutuksi pelätessään hoitovirhettä, joka johtaa potilaan kuolemaan. Osastonhoitaja kehotti olemaan ajattelematta niin paljon, koska kyse on vain työstä”, Flinkman kertoo.

Toinen ryhmä nuorista uupuu työkuormitukseen. Työtä tehdään liian kiireessä liian tiukkojen henkilöstömitoitusten takia, mitä vielä pahentaa vähäinen kokemus. Useampi haastatelluista oli ollut uupumussairauslomilla.

”Nuoret ovat pahoillaan, että joutuvat tekemään kiireen takia kakkoslaatua. Rakennuksilla kukaan ei voisi asentaa laattoja niin huonosti kuin heidän on pakko tehdä työtään. He sanoivat äänestävänsä jaloillaan, jos työtä ei saa tehdä kunnolla ja eettisesti oikein.”

Kolmas ryhmä ei koe sairaanhoitajan työn tarjoavan urakehitysmahdollisuuksia. Heitä ei kiinnostanut perinteinen osastonhoitaja- ja ylihoitajapolku.

”Neljäs ryhmä lähtöä miettiviä ovat ne, jotka olivat valinneet sairaanhoitajaopinnot varasuunnitelmana. He olivat alun perin halunneet lääkäreiksi, opettajiksi tai lakimiehiksi, mutta eivät olleet päässeet. Sairaanhoitajaopintojen pääsykokeet eivät ehkä mittaa motivaatiota kyllin hyvin.”

Pitkäkestoisia kehityskulkuja

”Ammatista lähtöaikeet ovat monimutkainen ilmiö, jonka taustalla on monia tekijöitä. Kyse on myös pitkäkestoisista kehityskuluista. Nuoria pitäisi kuunnella työssä ja esimerkiksi kehityskeskusteluissa, tukea heitä eikä jättää yksin”, Flinkman sanoo.

”Eräs haastateltavistani kuvaili alaa hienoksi mutta työtä kauheaksi. Se on sääli yhteiskunnan kannalta ja hänen itsensä kannalta – onhan hän panostanut kolme ja puoli vuotta opiskeluun.”

Väitöksellä onkin viestinsä poliittisille päättäjille, hoitotyön johtajille ja esimiehille: hoitotyön toimintaympäristöä pitää kehittää. Riittävä henkilöstömitoitus, tasapainoinen työkuormitus, työstressin vähentäminen sekä mahdollisuudet kehittyä ja edetä uralla kuuluvat hyvään toimintaympäristöön ja voivat auttaa nuorten sairaanhoitajien pysymistä ammatissaan.

Mervi Flinkman: Nuorten sairaanhoitajien aikomus lähteä ammatista Suomessa – monimenetelmällinen tutkimus -väitöskirja.