Clas-Håkan Nygård havainnollistaa: jos vaikkapa jumppapallo on keski-ikäisellä ahkerasti käytössä, hän todennäköisesti pärjää myös vanhana.

Tutkijan työ

• 24.04.2015

Ei saa leimata liian vanhaksi

Jos viisikymppinen on hyvässä työkunnossa, hän on kahdeksankymppisenä täysin toimintakykyinen. Jos taas 50-vuotiaan työkyky reistailee, 30 vuoden kuluttua hän selviää arkiaskareistaan heikosti – jos on hengissä.

Työurien pidentäminen on noussut keskeiseksi yhteiskunnalliseksi tavoitteeksi. Tällöin työkyvyn ylläpito on ykkösasia.

”Työkyvyn edistäminen työnuran loppuun asti on myös kansanterveydellisesti tärkeätä. Ei pidä sanoa, että kukaan on liian vanha.”

Näin päättelee Tampereen yliopiston työterveyden professori Clas-Håkan Nygård, joka on yli 30 vuotta tutkinut, miten vanheneminen ilmenee työssä.

”Sosiaalinen ja henkinen toimintakunto yleensä kasvavat vanhuuseläkeikään asti, jos vakava sairaus ei iske.”

Nygård opiskeli alun perin fysioterapeutiksi, jatkoi työ- ja liikuntafysiologista liikuntatieteiden maisteriksi sekä väitteli työfysiologiasta filosofian tohtoriksi. Hän on laajentanut työn tutkimustaan fysiologiasta kohti koko työkyvyn selvittämistä.

Nygård korostaa, että työkyvyn osa-alueista esimerkiksi sosiaalinen ja henkinen toimintakunto yleensä kasvavat vanhuuseläkeikään asti, jos vakava sairaus ei iske.

Työhön fiksua muokkausta

”Vain fyysinen kunto heikkenee iän myötä. Toisaalta ihmisten erilaisuus syvenee iän myötä. Kolmikymppiset muistuttavat työkyvyltään enemmän toisiaan kuin viisikymppiset toisia viisikymppisiä.”

Kun ihminen muuttuu, yleensä työ ei muutu. Jossakin vaiheessa tulee törmäys, jos esimerkiksi kunto ei vastaa työn vaatimuksia.

Nygård hahmottelee, että joko työtä pitää muuttaa, jolloin vaikkapa työn lisätauotukset helpottaisivat työssä jaksamista. Toinen pääkeino on muuttaa ihmistä, mikä viime vuosikymmeninä on tarkoittanut koulutusta. Lisäksi yhä enenevästi puhutaan omasta kunnosta huolehtimisen tärkeydestä.

”Ääriesimerkki on palomies, joka voi työaikanaan kuntoilla. Silti viisikymppisen palomiehen on vaikea selvitä maksimaalisen hapenkulutuksen testistä, jossa mitataan, selviääkö savusukelluksesta. Jos ei fyysisissä testeissä pärjää, on etsittävä muita töitä”, Nygård konkretisoi.

Aina eivät siis omat ponnistelut riitä. Niinpä olennaisinta on työn muokkaaminen sellaiseksi, että ihminen jaksaisi.

Nygård muistuttaa, että fyysistä työtä tekeviä on noin 15 prosenttia työvoimasta, siis noin 400 000 suomalaista hengästyy työssään.

Jaksamisesta syytä puhua

Nygård nostaa malliksi Saarioisten elintarviketyöntekijöiden hankkeen (Työsuojelurahaston hanke 105365), jossa yli 55-vuotiaat saivat keskustella omasta jaksamisestaan. Keskustelun perusteella elintarviketyöntekijöille räätälöitiin työkykysuunnitelma. Nelivuotisessa tutkimuksessa havaittiin, että osallistujille kertyi pitkäaikaisia sairauspoissaoloja vähemmän kuin muille samanikäisille

”Kannattaa siis ottaa ongelmat puheeksi. Näin annetaan arvoa työntekijälle, mikä kohottaa komeasti työmotivaatiota.”

Nygård on toiminut tutkijana myös Ruotsissa. Hän toivoo Suomen ottavan oppia ruotsalaisesta työkulttuurista, jossa työtä ja työttömyyttä ei eroteta niin jyrkästi kuin Suomessa.

”Esimerkiksi työtehtävien vaihtelua ja lyhennettyä työaikaa tarvittaisiin niin ruuhkavuosiin kuin juuri ennen vanhuuseläkeikää. Tällainen kulttuurimuutos vähentäisi ikäsyrjintää.”

Nygård on Työsuojelurahaston tieteellisen asiantuntijaryhmän jäsen vuosina 2013–2016. Ryhmässä häntä on miellyttänyt laaja-alainen keskustelu. Hän toivoo lisää hakemuksia, jotka selvittäisivät, miten työn kehittämishankkeet ovat vaikuttaneet.