Lääkärin hätä sairaan puolesta

Oli vuosi 1990.

Lääketieteen lisensiaatti Tuula Putus työskenteli tutkijana Kansanterveyslaitoksen (nykyisin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) ympäristöterveyden laitoksella Kuopiossa. Putuksen esimiehellä, tutkimusprofessori Aino Nevalaisella, oli asiaa.

– Aino tuli tupaani ja kysyi, voiko home aiheuttaa astmaa. Ei meillä lääkärikoulussa ollut sellaisesta puhuttu, mutta sen tiesin, että home voi aiheuttaa homepölykeuhkon.

Putuksen mukaan Nevalainen kertoi, että sosiaali- ja terveysministeriössä oli hätkähdetty suuresta määrästä valituksia, jotka koskivat rakennusten kosteus- ja homeongelmia ja niiden aiheuttamia terveyshaittoja.

– Meidän piti laittaa kaikki muu syrjään ja selvittää, onko kyse ohimenevästä muoti-ilmiöstä vai oikeasta ongelmasta, joka vaatii ratkaisuja. Aino varoitti laittamasta asiaan liikaa aikaa, jotta väitöskirjani ei viivästyisi.

Kirjallisuushaun ja jo ensimmäisen oirekyselyn perusteella Putus ymmärsi, että oli kohdattu hyvin mittava ja vakava ongelma, joka altistaa ja sairastuttaa monin tavoin suuren määrän ihmisiä. Homeesta ja terveydestä tuli Putuksen elämäntehtävä: hän on alan parhaita asiantuntijoita Suomessa. Hänen väitöskirjansa sellutehtaiden päästöjen terveyshaitoista viivästyi mutta tarkastettiin vuonna 1995.

”Suomea on pidetty Ruotsissa sisäilmatutkimuksen edelläkävijänä mutta ei pidetä enää.”

Alku- ja jatkovastustusta

Putus aloitti Turun yliopiston työterveyshuollon professorina vuonna 2009. Työsuojelurahasto osallistui professuurin rahoitukseen vuosina 2010–2016. Professuuri vakinaistettiin vuonna 2015, ja alaksi vaihtui työterveyshuolto ja ympäristölääketiede.

Ministeriön toimeksiannosta on kulunut 27 vuotta, mutta ikuisuusongelmaa ei ole saatu ratkaistuksi.

– Alkuvastustuksen jälkeen on tullut jatkovastustusta. Mitä enemmän tutkitaan ja tiedetään, sitä enemmän vastustetaan. Ongelma ei ole kenenkään vika eikä kenenkään vastuulla: ei rakennusten tilaajien, ei rakentajien, ei suunnittelijoiden eikä kunnossapitovastaavien, Putus sanoo.

Aivan viime aikojen keskustelussa media ja some on nähty syyllisiksi, sillä niiden väitetään lietsovan ongelmaa, joka nähdään mielellään suomalaisena joukkohysteriana. Myös sairastuneita syyllistetään: hometta taittaa olla heillä korvien välissä, etenkin naisilla.

Myös tutkijat ovat esittäneet sisäilmasairaiden hoitoon kognitiivista psykoterapiaa. Tutkimustulosten mukaan tosin yksikään homepotilas siitä ei ole hyötynyt.

– Psykoterapia on tässä yhteydessä aivan höpöä. Sisäilman myrkyllisyys on osoitettu esimerkiksi nisäkässoluilla ja kolibakteerilla. Ei niillä ole sielunelämää, joka selittäisi toksisia vaikutuksia.

– Lisäksi tiedämme tutkimusten perusteella, että kun koulurakennus korjataan kunnolla, lasten oireet putoavat puoleen – ilman terapiaa. Tai päiväkotilasten antibioottihoitojen tarve loppuu kokonaan, kun heidät viedään puhtaisiin tiloihin.

Putuksen mukaan Ruotsissa on kaikki paremmin: ongelman hoito ja keskustelu ovat aivan toisella tasolla kuin Suomessa.

– Joka kunnassa on allergiapäiväkoteja ja -kouluja, jotka on suunniteltu heikoimmille ja sairaimmille. Suomessa sen sijaan heitä halutaan siedättää – että pitäisi tottua vaarallisiin oloihin ja oireisiin. Ruotsalaisista tämä on pöyristyttävää ja moraalisesti arveluttavaa. Monille allergeeneille voi siedättää mutta ei myrkyllisille mikrobeille.

– Suomea on pidetty Ruotsissa sisäilmatutkimuksen edelläkävijänä mutta ei pidetä enää. Sen tiedon varassa, mitä meillä pitäisi olla, tehdään täysin vääriä johtopäätöksiä.

Mekanismia ei tarvitse tietää

Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin tuore Käypä hoito -suositus kosteus- ja homevaurioista oireilevan potilaan hoitamiseksi on herättänyt arvostelua esimerkiksi potilasjärjestöissä.

Suosituksen mukaan kosteusvaurio on yksi hengitystieoireiden ja astman riskitekijä mutta ei ole olemassa määriteltyä ”hometalosairautta”. Vaikka mikrobikasvun on arvioitu olevan merkittävä hengitystieoireiden taustatekijä, syysuhdetta yhdenkään terveysvaikutuksen ja kosteus- ja homevauriorakennuksen välillä ei ole voitu todeta, koska ei tiedetä, mistä tekijöistä ja millä mekanismilla terveysvaikutukset aiheutuvat.

Putus kirjoittaa kevään 2017 aikana vastineen Käypä hoito -suositukseen.

– Ikään kuin mitään ongelmaa ei olisikaan ja mitään ei tiedettäisi. Kyllä me tiedämme erittäin paljon, jos luemme, mitä on julkaistu. Kliinisistä potilasaineistoista on julkaistu jo yli kymmenen väitöskirjaa, mutta menetelmät eivät ole siirtyneet kentälle osaksi potilastyötä.

Putuksen mukaan potilaan pitäisi olla aina keskiössä lääketieteessä, jossa toisaalta iät ajat on toimittu vajavaisen tiedon varassa. Verenpainetaudin synty on edelleen mysteeri, niin myös diabeteksen.

– Tiedämme riskitekijöitä mutta liki kaikissa sairauksissa syy-yhteys on erittäin avoin asia. Riskitekijät eivät sairastuta kaikkia – niin kuin kaikki eivät sairastu homeenkaan takia. Kuitenkin voimme auttaa ihmistä: estää sairautta sekä hoitaa ja kuntouttaa sairastuneita.

Altistumisura alkaa päiväkodista

Kosteusvaurio- ja homealtistumisen ura alkaa jo lapsena päiväkodissa ja jatkuu koulussa. Päiväkodeista kaksi kolmasosaa on kosteusvaurioituneita, ja kouluista on rehtoreiden mukaan vajaa kolmannes selvästi homeisia, 10 prosenttia terveitä taloja ja loput harmaalla vyöhykkeellä.

Homeura jatkuu yliopistossa ja työpaikoilla. Työpaikkojen sisäilmaongelmien yleisyys vaihtelee suuresti.

– Jos teet työtä johtajana pankissa, sinulla on hyvät olosuhteet. Jos olet perushoitaja vanhushoidossa, olosi ovat kurjat. Altistuminen menee yhteiskunnan kerrosten mukaan – ja sukupuolen mukaan.

Putus on tehnyt laajaa seurantatutkimusta sosiaali- ja terveysalan työpaikoilla, joissa altistumisluvut ovat järkyttävän suuria. Keväällä 2017 Turun yliopisto ja Opettajien ammattijärjestö OAJ ovat lähettäneet sisäilmakyselyn 20 000 opetusalan työntekijälle. Myös palomiehet ja poliisit ovat ammattiryhmiä, joita Putus on tutkinut.

Putus lukee vanhaa alansa kirjallisuutta. Vuonna 1968 painettu englanninkielinen kirja keuhkosairauksista eri ammateissa tuo esiin kahden lääkärikirjoittajan eettisen pohdinnan: kuinka on mahdollista, että nuoria, hentoja naisia laitetaan työskentelemään ja sairastumaan niin kurjissa oloissa.

Samaa eettistä pohdintaa hän perää tämän päivän Suomessakin. Onko oikein altistaa kaikkein heikoimpia? Kuinka suuren joukon ihmisiä vielä täytyy sairastua siksi, että julkisten rakennusten korjausvelkaa ei haluta hoitaa?