Työterveys

• 16.05.2018

Mielenterveyssyistä työkyvytön nuori tarvitsee paljon tukea

Mielenterveyden häiriöt ajavat nuoria aikuisia työkyvyttömyyseläkkeelle. Työhön paluu edellyttää intensiivistä tukea pitkään. Työstä saadut onnistumisen kokemukset ovat merkittäviä kuntoutumisessa.

Nuorten aikuisten työkyvyttömyyden yleisin syy ovat mielenterveyden häiriöt. Vuonna 2005 niiden takia jäi Suomessa työkyvyttömyyseläkkeelle 1 740 alle 35-vuotiasta henkilöä. Vuonna 2015 luku oli noussut 2 289:ään.

– Trendi on ollut kasvava niin Suomessa kuin useissa muissa länsimaissa, eikä sen syistä ole ollut juurikaan tietoa, Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija, psykologian lisensiaatti Pauliina Mattila-Holappa sanoo.

Hän on perehtynyt väitöstutkimuksensa artikkeleissa mielenterveyshäiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien nuorten aikuisten taustaan ja työelämään paluuseen. Väitöskirja on esitarkastuksessa. Tutkimus on osa Kelan rahoittamaa Työterveyslaitoksen laajempaa tutkimushanketta.

Vakavia ja pitkäaikaisia sairauksia

Mattila-Holappa seurasi vuonna 2008 mielenterveyssyistä määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle eli kuntoutustuelle jääneitä 18–35-vuotiaita nuoria viiden vuoden ajan.

Henkilöitä oli 1 163, mikä tarkoittaa noin promillea ikäryhmästä. Elimellisen aivo-oireyhtymän tai kehitysvamman perusteella myönnetyt eläkkeet suljettiin tutkimuksen ulkopuolelle.

Nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeistä valtaosa, noin 85 prosenttia, myönnetään määräaikaisina eläkkeinä eli kuntoutustukina. Niiden keskeisenä tavoitteena on, että henkilö palaa työelämään tai opintoihin kuntoutuksen avulla.

– Psyykkiset sairaudet puhkeavat yleensä selvästi aikaisemmin kuin somaattiset sairaudet. Ne ovat niin hankalia siksi, että ne vaikuttavat nuoren elämään juuri siinä vaiheessa, kun hän opettelisi työelämässä tarvittavia taitoja, Mattila-Holappa sanoo.

Tutkimuksen päätulos on, että suurella osalla työkyvyttömyyseläkkeelle jääneistä nuorista aikuisista on taakkanaan vakava ja pitkäaikainen sairaushistoria sekä useita riskitekijöitä.

– Sellaista ilmiötä ei näkynyt, että ihmisiä kirjoitettaisiin eläkkeelle, kun ei tiedetä, mitä heille pitäisi tehdä, vaan eläkepäätösten taustalla olivat vakavat sairaudet, Mattila-Holappa toteaa.

Aineistossa 56 prosenttia oli naisia, lähes puolet 30–34-vuotiaita, noin kolmannes 25–29-vuotiaita ja viidennes 18–24-vuotiaita. Kuntoutustuki myönnettiin 39 prosentille masennuksen, 34 prosentille skitsofrenian tai muun psykoosin, 14 prosentille manian tai kaksisuuntaisen mielialahäiriön perusteella ja 12 prosentille muun mielenterveyshäiriön perusteella.

Sairaus oli kestänyt 62 prosentilla yli kaksi vuotta. Liki puolella sairaus oli alkanut jo lapsuudessa. Päihteiden ongelmakäyttöä oli kolmanneksella.

Repaleisia työhistorioita

Eläkkeelle jäävien työhistoria oli jo ennen eläkepäätöstä useissa tapauksissa hyvin katkonainen. Valtaosalla ei repaleisen työhistorian vuoksi ollut oikeutta työeläkelaitosten järjestämään ammatilliseen koulutukseen tai oikeutta työterveyshuollon palvelujen käyttöön. Hoitokontaktit olivat pääosin erikoissairaanhoidossa.

– Vaikein tilanne oli niillä, joiden sairaus oli alkanut varhain ja jotka eivät olleet kiinnittyneet työhön eivätkä opiskeluun ennen eläkettä. Heitä oli noin puolet. Toisella puolella oli koulutusta, työkokemusta tai molempia, ja sairaus oli alkanut myöhemmin esimerkiksi jonkin raskaan elämäntapahtuman yhteydessä. Heidän ennusteensa oli valoisampi, Mattila-Holappa kertoo.

Yhdistelmätuki auttaa parhaiten

Viiden vuoden seurannan jälkeen vain viidesosa oli työelämässä, vaikka samana ajanjaksona joka toisella oli ollut vähintään päivän mittainen työjakso. Työhön paluuta tukevia toimia järjestettiin tutkitulle ryhmälle vähän. Pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle oli siirtynyt 45 prosenttia.

Ne, joille oli tehty psykoterapiasuunnitelma – noin kolmannekselle – tai suunnitelma työhön paluuta tukevasta kurssista tai valmennuksesta – noin 13 prosentille – palasivat muita todennäköisemmin työhän seurannan aikana.

– Tulokset antavat viitteitä siihen, että tehokkainta on tukimuotojen yhdistelmä. Kymmenesosalle oli tehty sekä psykoterapiasuunnitelma että suunnitelma työhön paluun tuesta, ja he työllistyivät muita useammin pysyvästi ja olivat useimmin työssä seurannan lopussa. Ihanteellisinta olisi, että niitä tarjottaisiin rinnakkain, Mattila-Holappa kertoo.

Onnistumisen kokemukset kuntouttavat

Mattila-Holapan mukaan työhön kiinnittymistä vaikeuttavat työhön paluuta tukevien toimien vähäisyys sekä palveluiden sirpalemaisuus ja toiminnan projektiluonteisuus.

– Tälle alueelle pitäisi saada pysyviä rakenteita. Nimikkeitä on suuresti, ja on vaikeata saada kokonaiskuvaa avusta.

Mattila-Holappa sanoo, että merkittävästi kuntoutumista edistäisi, kun nuori saisi onnistumisen kokemuksia oikealta työpaikalta, jossa hän voi kokea tekevänsä merkityksellistä työtä ja olevansa hyödyksi muille.

– Nykyisessä työllisyystilanteessa tällaisen järjestäminen vaatii ponnistusta sekä lisäksi yhteistyötä työpaikan, hoitotahon ja kuntouttavan tahon välillä.

Työpaikalla voi tulla eteen tilanteita, joita pitäisi voida ennakoida ja käsitellä yhteistyössä eikä jättää kuntoutujaa yksin. Mieleltään hauras voi säikähtää odottamattomia tapahtumia, kuten esimerkiksi yllättävää kysymystä tai ristiriidaksi kokemaansa asiaa. Hän voi kävellä ulos koko työkokeilusta tai -harjoittelusta ulkopuolisen mielestä mitättömästä syystä.

– Yksityiskohtaisiin ja intensiivisiinkin tukitoimiin kannattaa kuitenkin ryhtyä, mikäli on mahdollisuus ehkäistä nuoren ihmisen syrjäytyminen työelämästä kokonaan.

Pauliina Mattila-Holappa: Nuorten aikuisten mielenterveysperusteinen työkyvyttömyys ja työelämään kiinnittyminen. Loppuunsaattamisstipendi.