Resilienssi rakentuu rutiineissa ja sosiaalisissa suhteissa

Tämän jutun haastattelu vaatii rahtusen resilienssiä psykoterapeutti ja työnohjaaja Krisse Lipposelta. Suunniteltu videoyhteys ei suostu toimimaan yrityksistä huolimatta, ja lopulta on tyydyttävä yksiulotteiseen puhelinhaastatteluun.

Jokaisella meistä on erilaisia kokemuksia resilienssistä, vaikka harvempi osaa kertoa, mitä viime aikoina pinnalle noussut käsite tarkalleen tarkoittaa.

–  Resilienssi on kykyä selvitä paineisista tilanteista, kykyä säilyttää toimintakykynsä muuttuvissa oloissa. Se on muutosjoustavuutta, tokenemiskykyä, kimmoisuutta, joustavuutta, luopumista, sisua, avunpyytämistä ja yhdessä tekemistä, Lipponen avaa monisyistä termiä.

Vaikkei resilienssille ole yksiselitteistä suomennosta, itse ilmiö ei ole mystinen tai vaikea asia.

– Mutta tärkeä se on, ja siksi sitä on tarpeen osata vahvistaa, ratkaisukeskeiseen terapiaan keskittynyt Lipponen sanoo.

Resilienssin merkitystä ja laajuutta avatakseen Krisse Lipponen on kirjoittanut Resilienssiä arjessa -kirjan.  Suomen tietokirjailijoiden ja Työsuojelurahaston stipendin tuella syntynyt teos auttaa tutustumaan ilmiöön sekä vahvistamaan sitä. Duodecim julkaisee kirjan elokuussa 2020.

Ei mikään sankariominaisuus

Lipposen mukaan resilienssistä puhutaan jo nykyisellään, mutta ilmiötä käsitellään pitkälti yksilön tasolla. Kirjallaan Lipponen haluaa tuoda esille, miten valtava vaikutus ympäristöllä ja sosiaalisilla suhteilla on yksittäisten ihmisten resilienssiin.

Resilienssi on kykyä selvitä paineisista tilanteista ja säilyttää toimintakykynsä muuttuvissa oloissa.

– Resilienssi ei ole sankariominaisuus. Resilienssin juuret ovat yhteisössä, kulttuurissa ja arvoissa, Lipponen korostaa.

Ihmisen ympäristö joko tukee tai haastaa kestokykyä. Resilienssiimme vaikuttavat perhe, työpaikka, koulu tai päiväkoti – itse asiassa koko yhteiskunta. Resilienssiä lisää esimerkiksi tieto julkisesta terveydenhuollosta, johon tiedämme voivamme nojata hädän tulleen.

Ei siis ihme, että YK:n onnellisuusraportissa hyvinvointivaltiot ovat aina pitäneet kärkikymmenikön paikkaa.

Huomio selviytymiseen

Resilienssi rakentuu ennen kaikkea omien vahvuuksien tuntemisesta, oli sitten kyse yksilöstä tai ryhmästä. Se kasvaa, kun opimme aiemmista vaikeuksista: mitä silloin teimme ja miten selvisimme ongelmista.

– Resilienssi ei tarkoita, ettei elämässä olisi pettymyksiä. Päinvastoin, osa resilienssiä on, että ymmärretään vaikeuksien kuuluvan elämään.

Surua ja pettymystä siis koetaan, mutta huomio kannattaa ohjata siihen, miten vastoinkäymisistä selvitään. Selviämisen keskiössä ovat ehkä hieman yllättäen pienet arkiset asiat ja rutiinit.

Resilienssi ei ole vain syntymäominaisuus. Sitä voi vahvistaa niin yksilönä kuin ryhmänä.

Lipponen on kerännyt kirjaansa esimerkkejä, miten ihmiset ovat selvinneet kohtaamistaan  vastoinkäymisistä. Suurienkin vaikeuksien, kuten puolison surmaamisen, vauvan kuoleman tai hiv-positiivisuuden, kanssa selvitään.

– Resilienssi ilmenee myös myönteisissä muutoksissa. Siinä miten otan vastaan uusia tilanteita, esimerkiksi vauvan syntymän, toivotun muuton ulkomaille tai uuden parisuhteen, Lipponen huomauttaa.

Työpaikan henki vaikuttaa selviämiseen

Sosiaaliset suhteet ja niiden luoma resilienssi näkyy jokaisessa arkisessa toimessa, myös työpaikoilla.

– Keskeistä on se, millainen yhteishenki työyhteisössä on, millaisista asioista vaikkapa kahvitunneilla jutellaan. Hyvä yhteishenki auttaa selviämään vaikkapa kiireestä helpommin.

Vuorovaikutuskykyjen ohella työyhteisön resilienssi nojaa organisaation tarjoamaan tukeen, kuten esimiestyöhön, työterveyshuoltoon ja esimerkiksi työnohjaukseen. Myös työpaikalla vallitsevan kulttuurin merkitys on suuri.

– Kohdellaanko työyhteisössä kuolemantapauksessa samoin homoleskeä kuin heteroleskeä, Lipponen kertoo esimerkin.

Luovuudella iso merkitys

Onneksi resilienssi ei ole vain syntymäominaisuus vaan sitä voi vahvistaa niin yksilönä kuin ryhmänä.

Lipponen on kerännyt Resilienssiä arjessa -kirjaan käytännön harjoituksia ja toimintamalleja niin työryhmille kuin yksittäisille ihmisille. Ideat soveltuvat esimiestyöhön, valmentamiseen, työnohjaukseen sekä työterveyshuollon ja HR:n työvälineiksi.

– Luovuus on iso osa resilienssiä, ja sitä voi harjoittaa omien näkökulmien laajentamisella, Lipponen sanoo.

– Yksinkertaisia mutta toimivia harjoituksia voi tehdä arjessaan miettimällä esimerkiksi, kuinka monella tavalla voi tiskata. Tai montako käyttötarkoitusta keksii tiilelle.

Myös resilienssin sosiaalista ulottuvuutta voi vaalia monin tavoin.

– Naapurin kanssa voi vaihtaa muutaman sanan tai auttaa häntä tarvittaessa. Avun antaminen ja saaminen ovat nekin osa resilienssiä.