Työsuojelurahaston toiminta | 29.4.2016

Tutkimuksesta palvelutuotteeksi – kolme esimerkkiä

Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi -tapaamisessa 22.4.2016 esiteltiin kolme rahaston rahoittamaa tuotteistushanketta.

Videon kesto 1:26:59.

2 K Consulting Ltd Oy:stä erikoistutkija Kari Korpelainen kertoo tuotteistushankkeen seurauksena syntyneestä innovatiivisesta ja kasvun edellytyksiä edistävästä toimintamallista, jossa yksilön ja organisaation intressit hyödyttävät kumpaakin. Kasvun pelivara-mallin avulla organisaatiota voidaan johtaa ja kehittää vuorovaikutteisesti jatkuvan kasvun ideaan nojautuen.

Lapin yliopisto yhteistyökumppaneineen on tuotteistanut Montaasiohjauksen palvelukonseptin. Montaasiohjauksen uutuusarvo perustuu (työn)ohjauksen perinteen uudelleen suuntaamiseen ja laajentamiseen. Yliopistonlehtori Ville Pietiläinen valottaa hankkeen prosessia ja tulosta.

Dialogi Oy:n toimitusjohtaja Tony Dunderfelt kertoo Mielen hyvinvointitreeneistä työpaikalla (MHTT). Konseptoinnin kautta on luotu MHTT:stä varteenotettava toimintamalli psyykkisen hyvinvoinnin ja työkyvyn edistämiseksi suomalaisessa työelämässä.

Lisätietoja: www.tsr.fi ja www.tsr.fi/tuotteistus

Mitä mieltä olit artikkelista?

Vastauksia kpl